Abstrakti
Marsilius Padovalainen (1270/1290–1342) oli merkittävä myöhäiskeskiaikainen poliittinen ajattelija. Vuonna 1313 Marsilius lähti Pariisiin opiskelemaan lääketiedettä. Oleskellessaan Ranskan pääkaupungissa hän ystävystyi Johannes Jandunilaisen kanssa, joka oli Aristoteleen johtava kommentaattori ja monien Averroesin virkojen kannattaja. Vuonna 1324 Marsilius julkaisi magnum opuksensa ”The Defensor pacis” (rauhan puolustaja), joka sisälsi kiivaan hyökkäyksen paavin sekaantumista ajallisiin asioihin. Vuonna 1326 Marsilius ja Juhana, jota pidettiin puolustaja pacisin kanssahallitsijana, pakenivat Ludvig Baijerin hoviin. Vuonna 1327 Johannes XXII julkaisi bullan Licet iuxta doctrinam, jossa hän tuomitsi Marsiliuksen ja Johanneksen harhaopista. Samana vuonna Marsilius ja Juhana liittyivät Ludvigin retkikuntaan Italiaan. Sotaretken epäonnistuttua Marsilius palasi Saksaan, jossa hän vietti loppuelämänsä Ludvigin hovissa. Marsiliuksen tunnustama tavoite Defensor paciksessa on paljastaa yksittäinen syy kansalaisriitaan, toisin sanoen paavinistuimen sekaantuminen ajallisiin asioihin. Ensimmäinen osa on suurelta osin tilkkutäkki lainauksia Aristoteleen teoksista, erityisesti politiikasta. Marsilius esittää siinä poliittisen järjestelyn, jolla on lopullinen valta säätää lakeja ja nimittää ”lainsäätäjä humanuksella” asuva hallitus, toisin sanoen koko kansalaisten elin tai sen ”painavampi” osa (”pars valentior”). Tutkielman toisessa osassa Marsilius väittää, että uskollisten yhteisö on kirkon ylin auktoriteetti ja että sillä on valta nimittää ja valvoa pappeja ja tulkita Raamattua. Paavin ja keisarikunnan suhteita koskevassa visaisessa kiistakysymyksessä Marsilius on paavin ja yleisneuvoston puolestapuhuja ollen keisarin alamainen. Marsilius käsittelee useita näistä asioista Defensor minor-teoksessa (k. 1342), josta suuri osa käsittelee kirkonkiroukseen ja plenitudo potestatis-teokseen liittyviä kysymyksiä.